Hirvikärpäset!

Otin tänään ensikosketukseni inhoihin hirvikärpäsiin!
Kävin ratsastuslenkillä läheisellä mökkitiellä ja max 20min pyrähdyksen jälkeen noukin kolme hirvikärpästä hevosesta ja n.puoli tuntia myöhemmin löysin selästäni kipittämästä yhden onnettoman, joka pyöri kai hädissään huomattuaan olevansa väärässä eliössä ja epähuomiossa pudottaneensa jo siipensä. Ihmettelin itseäni kun ei edes puistattanut ötökän löytäessäni. Kai sitä siis uskaltaa lähteä toistekin syksyiseen metsään.
Lauantain ratsastuslenkillä ei hirvikärpäsistä ollut riesaa koska lenkille lähtiessämme alkoi sataa. Silleen sopivasti ja ehdinkin kotiin juuri kun alkoi pudottaa kunnolla. Ihottumaloimen kiskominen sateesta nihkeän hevosen päälle on vain inhaa puuhaa.

Nuori (6v) ruunani Alvar frá Lasola on parhaillaan tiukassa koulutuksessa ja lahjoja taitaa olla ihan kisoihin asti. Minäkin olen itse vasta koulutusvaiheessa joten välillä tuntuu, että pilaan oman hevoseni jollain kumman tavalla...Pitänee vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ratsastaa, ratsastaa ja vielä kerran ratsastaa! Ja tunteja otan tietenkin säännöllisesti.

Vaikka olen ollutkin hevosten kanssa tekemisissä jo ala-asteikäisestä asti, olen vasta viimeisten n.4vuoden aikana oppinut ratsastamaan. Olen huomannut kantapään kautta, että hevosen selässä matkustaminen on eri asia kuin ratsastaminen ja ratsastaessa myös ratsastaja joutuu tekemään hikipäässä töitä. Kiitokset ihanille ratsastuksenopettajilleni, että olen päässyt näin vähässä ajassa näinkin pitkälle! Ja uutta haluan oppia koko ajan lisää!

Vanhin tyttäreni on myös lupaava hevostyttö:)
Tänään kun tulin maastosta, pihalla odotti jo valmiiksi kypärä päässä innokas ratsastaja vuoroaan. Jonkin verran Emma on ratsastellut ja nyt neiti alkaa esittää toivomuksia kovemmasta vauhdista. Ihmettelin kentällä miksi Alvar pyrkii kiristämään tahtia ja huomasin pikkuratsastajan tomerasti maiskuttelevan. "Minä haluan mennä laukkaa minun omalla hevosellani", totesi pikkuneiti tomerasti. Ehkä ensi kerralla jos isi ehtisi vähän edes juoksemaan vierellä:)
Nuorimmainen ei taas suostu selkään millään. Ja mitäpä sitä pakottamaan, kun toinen kiljuu kuin syötävä. Venla taas on tytöistä rohkeampi uimari. Täysin peloton puljaaja. En tiedä traumatisoituiko Emma vauvauinnissa vai onko hänellä jokin luontainen pelko vettä kohtaan, koska jouduimme jättämään vauvauinnin kesken...

Hauskaa miten lapset ovat niin erilaisia. Mietin jo vuosia eteenpäin:millaisia tytöistä tulee, mistä asioista he pitävät, mitä he haluavat harrastaa, mistä aineista he pitävät koulussa ym.

Noh, nyt Emma-neiti kömpi taas alakertaan vasta vajaa 2h nukuttuaan...Neiti ilmeiseti arastelee pimeää kunkesäyöt vaihtuvat syksyn pimeään. Pitänee viritellä jouluvalot jo ikkunaan niin saa tyttöjen huoneeseen hieman lisää valoa. Toivottavasti sitten uni maistuu omassa sängyssä aamuun asti.
On se kai mentävä itsekin sänkyyn.
Laitoin Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen syrjään (vaikuttaa hieman tekopirteältä...)ja tartuin Kjell Westön "Där vi en gång gick"-kirjaan koska haluan lukea sen ennen lokakuun teatterivierailua.