tiistai 23. syyskuuta 2008

Kauhajoki...

Olen ollut tänään järkyttynyt...Siitä etten ole ollut pahemmin järkyttynyt...
Jokela todisti jo suomalaisille, että kaikkea voi tapahtua Suomessakin. Tämän päivän tapahtumat tuntuvat niiiin turhilta! Tuntuisi, että tragedia tuntuisi jopa jotenkin läheisemmältä kuin Jokela vajaa vuosi sitten, koska itsekin olen kotoisin pikkukaupungista Pohjanmaalta, mutta tuntuu vain tyhjältä. Niin kuin olisin nähnyt tämän kaiken jo aikaisemmin.
Tunnen pelkoa siksi, että näinkin pienen kansan keskuudessa liikkuu niin paljon henkisesti epätasapainoisia (nuoria) ihmisiä. Miten joku voi ihannoida Jokelan tapahtumia niin paljon, että tekee sen uudelleen?!
Miksi??
Nyt on taas helppo etsiä syyllisiä...
Media tietenkin: Väkivaltaa ihannoidaan televisiosarjoissa, elokuvissa ja peleissä. Elääkö osa ihmisistä toisessa ulottuvuudessa, käsittämättä todellisen elämän realiteetteja. Kierouttaako media nykyajan nuoret? Toisaalta, itse pidän kovasti Quentin Tarantinon yltiöväkivaltaisista elokuvista. En pidä itseäni kuitenkaan väkivaltaisena ihmisenä. Miten yksilö oppii todellisuuden ja fantasian eron?
"Tavikset tahtoo" laulaa Happoradio. Onko julkisuushakuisuus mennyt jo niin yli, että oma hetkensä parrasvaloissa on saatava vaikka omalla ja muiden hengellä?

Väkivaltaan ja ääritapauksessa tappamiseen ryhtyviltä ihmisiltä puuttuu kyky empatiaan. He eivät osaa eläytyä toisen osaan ja käsittää kipua tai tuskaa, jota toiselle tuottavat.
Miten tällaisia ihmisiä kasvaa/kasvatetaan?
Voidaanko vanhempia syyttää? Helppo nyrpistellä ulkopuolisena, että kotoahan kaikki aina lähtee. Mutta entä jos on vanhempana tehnyt kaikkensa? Jokainen voi tehdä vain parhaansa.
Eivätkö vanhemmat vietä tarpeeksi aikaa vanhempiensa kanssa? Pitäisikö lapsen kasvaa kotona?
Eräs lapsuudenystäväni sanoi aikoinaan, ettei koskaan hanki lapsia, koska ei voi tietää millaisia heistä tulee. Pelottava ajatus...mutta sitä voi vain yrittää parhaansa...

Poliisia ja lainsäätäjiä on nyt helppo syyttää, koska he tekivät virhearvion. Joku uskoi hyvää tästä nuoresta miehestä. Millainen olisi maailma, jossa kaikista epäiltäisiin pahinta...?

Aseet ja aseenkantoluvat ovat kieltämättä outo juttu. Pahempi statusongelma kuin pelottavan näköisten koirien omistaminen vääristä syistä.
Aseita tarvitaan VAIN kahteen asiaan!! Metsästykseen ja urheiluun. Nämä kriteerit täyttävät henkilöt tulisi olla ainoita, joille sallittaisiin aseenkantolupa!
Metsästäjällä tulee olla aseen lisäksi metsästyskortti ja taitaa johonkin metsästysseuraan kuuluminenkin olla yksi kriteeri. Tarkat paperit siis, mitä vastaan aseen saisi laillisesti omistaa.
Ampumista harrastavan täytyy kuulua ampumaseuraan (opimme tämän Jokelan yhteydessä). Mutta ampumaradoilla on varmasti omia aseita, joita aloittelija voi käyttää. Kenelläkään ei pitäisi harrastuksen alkupäivinä olla tarvetta OMAAN aseeseen. Jos ammuntaa on harrastettu vuosia ja mahdollisesti jopa kisattukin, alkavat omat aseet olla tarpeen. Taas faktoja, jotka voidaan selkeästi paperilla todistaa aseenkantolupaa haettaessa.

Ei rikosrekisteri määritä sitä onko henkilöllä piileviä väkivaltaisia ajatuksia tai tappamisfantasioita. Eikä poliisiviranomainen ole mikään psykologi, joka voi hetken keskustelun jälkeen määritellä jonkun henkisen tasapainon.

Nuorten psykiatriaan varoja!!!!!
Jos joku pystyy ilmaisevaan avuntarpeensa, sitä on saatava, HETI!!! Kenenkään ei pidä joutua tappamaan joku toinen tai itsensä "päästäkseen" hoitoon. Kouluille psykologinpalvelut niin, että apu on lähellä jos oppilaalle tulee kysyttävää tai jos opetushenkilökunta tuntee huolta nuoresta.

Voi kun vastaavaa ei KOSKAAN enää tapahtuisi! Uskoni rapistui tänään kyllä hieman. Viattomuus on menetetty.

torstai 18. syyskuuta 2008

Päänvaivaa eläimistä...

Eilen illalla elin tuskaisia hetkiä, kun issikkavanhukseni (25v) alkoi osoittaa selkeitä ähkyn merkkejä. Tullessani kaupasta kotiin viideltä illalla, hepo oli vielä voimissaan ja juoksi nuoren kaverinsa kanssa kentällä. Tunnin kuluttua, juuri kun olin lähdössä hiekkaläjää levittämästä sisälle syömään, Ransu paneutui makuulle, mikä on sille aika outoa. Ruokapöydästä kuikuilin ulos ja pappa vain makoili. Niinpä syötyäni menin nykimään hepon ylös ja yritin juoksuttaa sitä hieman. Meno oli vaivalloista, mutta pappa tuntui piristyvän. Tarjosin pojille ruokaa,mutta kun Ransu ei syönyt vaan paneutui uudelleen makuulle, lähdimme tielle kävelemään. Tahti ei ollut reipas, sillä papan kengät oli juuri maanantaina otettu etujalostakin pois eläkepäivien kunniaksi ja jalat olivat syystäkin arat. Jonkun matkaa käveltyämme, hepo laski tielle sellaiset ripulikakat ettei tosikaan. Kotimatkalla olin ihan varma, että koko heppa lyyhistyy, niin voimaton se oli. Ja taas makuulle.
Ei kun soittamaan päivystävälle eläinlääkärille, joka lupasi lähteä meille päin klo21 jälkeen. Kyllähän odotus tuntui pitkältä.
Kaveri jäi henkiseksi tueksi (tai oikeastaan siksi, koska halusi tarkistaa miten simpsakka eläinlääkärityttö oli tulossa:))Nojailimme hiljaa karsinan oveen ja eläinlääkärin kanssa käymäni keskustelun perusteella odotin pahinta. Pientä piristystä tarjoili hassu hiiri joka kurkki meitä seinän raosta...
Ransu roikotti päätään, pyyhki turpaa lattiaan ja venytteli kaulaa välillä ylöspäin. Se ei yrittänyt piehtaroida, mutta potkiskeli mahaansa. Äkkiä kuulin jotain lupaavaa. Ransun maha murisi! Ähkyssä olevan hevosen maha ei pidä sille tavanomaista ääntä, joten arvasin suunnan olevan parempaan.
Samaa mieltä oli eläinlääkärikin. Karsinaan tehtyjen ruikkimusten perusteella jonkinasteinen tukos oli ollut, mutta tullut jo läpi! Sydän hakkasi vielä sitä tahtia, että kipuja oli/oli ollut joten Ransu sai kipulääkettä (jauheena, kun paksusta kaulasta ei löytynyt suonta millään!)
Saimme myös puoli litraa parafiiniöljyä, jota ruiskin menemään pari jumboruiskullista kipulääkkeen perään. Pappa joi reilusti ja jätin sen sisään lepäämään. Aamulla pappa oli vain näreissään koska silläoli nälkä.
Tänään päästin sen jo hiekkakentältä kuivaheinädieetiltä pienelle heinäpalaselle kaverinsa kanssa. Tukoskin aiheutui varmaan siitä kun hepat olivat kaksi päivää kuivalla heinällä kun teemme uutta tarhaa.

Jouduin perumaan jumppanikin eilen koska olen paininut hiekkakuorman kanssa ja kädet huutavat armoa.
Hassu ei osaa sykronoida kaivinkonetta ja hiekkakuormaa niin, että hiekan voisi levittääkin konevoimin...Kaivatin 80neliön alueelta 10cm multaa pois,levitin suodatinkankaan ja nyt tasoittelen siihen hiekkaa. Kenttä vaatii taas kahden päivän syömisten ja kakkimisten jälkeen siivousta, mutta nyt pollet pääsevät uudessa tarhassaan pihattoonsa ja aterioimaan kuivin jaloin hiekka-alustalle. Alvar huomasi myös, että hiekalla on hyvä nukkua.

Koska Ransu oli paremmassa kunnossa, uskalsimme tyttöjen kanssa lähteä tänään Espooseen kyläilemään. Koulukaverini Kauhavalta on päätynyt perheineen Matinkylään ja olisi kiva nähdä useamminkin, mutta kun tämä elämä on tällaista hektistä...
Emma ja Venla olivat innoissaan, koska kyläpaikassa on kissa. Ja todella kärsivällinen kissa, joka rohkeana tuli aina uudestaan esiin sängyn alta vaikka Venla on taipuvainen hännästä ja korvista vetelyyn sekä kissan rieputtamiseen tyylipuhtaassa niskalenkkiotteessa. Emma pyytelee jos jonkinmoista lemmikkiä ja osaakin huolehtia hyvin eläimistä, mutta tämä nuorempi...Venla kyllä ruuvaisi hengen pienemmästä ötökästä...Joten ehkä kani saa odottaa jonkin aikaa.
Venla halaili 7kk ikäistä "poikaystäväänsäkin" niin, että lopulta tuli itku.

Venla on kyllä aikamoinen kovapää. Huutaa punaisena "minä, minä, minä!"ja laittaa herkemmän siskonsa itkemään silloin kun tahtoo. On ne niin erilaisia :)

Nyt lähden moikkaamaan vielä hepoja ja tarkistamaan voinnit. Sitten odottaa vielä läjä sähköposti, koska minä en saa vanhalla rakkineella mitään yhteyksiä enkä saa luettua postiani säännöllisesti.
Korjaamisesta/muistinlisäämisestä ei sitten tullut mitään vaan mies haki koneen pois. Mikään ei ärsytä minua enemmän kuin se, että tunnen olevani pattitilanteessa jossa vanha kone olisi heitettävä surutta mäelle ja kulutusjuhlan kunniaksi ostettava uusi ja parempi. Ai että korpeaa!!
Soitan huomenna Espooseen. Täytyyhän maailmasta löytyä paikka, jossa kone saadaan kuntoon!!!!!AAAAARGH!

torstai 11. syyskuuta 2008

Minnekäs mummu pistetään...

Äitini täytti tänä kesänä 60 vuotta. Nainen parhaassa iässä:) Omaan aikatauluuni (kaksi pientä lasta) sopivasti äiti pääsi tänä syksynä myös eläkkeelle. Oletettavasti tuon ikäiselle terveelle ihmiselle ei kuitenkaan ole paljonkaan töitä tyrkyllä. Suurimman osan työurastaan äiti on toiminut maatalon emäntänä. Koulutukseltaan hän on teollisuusompelija, mutta oman alansa töitä ei ole tainnut tehdä koskaan. Lypsykarjan lopettamisen aikoihin hän työskenteli grillimyyjänä, jota työtä hoiteli melkein 10 vuotta. Äiti on kuitenkin hyvin tarkka laskemaan palkkansa ja pitää huolta muidenkin oikeuksista ja työpaikalla pääsi syntymään ylipääsemättömiä ristiriitoja.
Eli nyt lapseni saavat nauttia siitä luksuksesta, että mummu hoitaa heitä päivisin...ja iltaisin...ja viikonloppuisin...hih...Rankkaa hommaa kun sekä minun että mieheni työpäivät venyvät välillä piiiiitkiksi. Hyvin on mummu vielä jaksanut ja on vetänyt alusta asti rajan siihen, että mikään piika hän ei ole eikä siis tule koskaan meillä siivoamaan. Ruokapuolesta huolehtii kyllä mielellään koska oletettavasti muuten lapseni söisivät vain pastaa, riisiä ja KAUHISTUS pelkkää kasvisruokaa!

Sen viisaan ratkaisun äitini teki myös alusta alkaen, että hankki oman asunnon. Vaikka hän harmitteleekin nyt sitä, että hänellä täytyy olla auto vain sen takia, että pääsee aamuisin tänne ja illalla pois. En tiedä kuinka kauan kestäisimme toisiamme...

Mummu on jo tehnyt Emman (3v) kanssa hoitosopimuksen. "Kun mummu hoitaa sinua nyt, huolehdithan sinä mummusta, kun mummu on vanha."
Kun Emma on yläkoulussa, mummu täyttää 70v mutta jos mummeli sinnittelee 80-vuotiaaksi Emma on jo aikuinen ja ikänsä perusteella opiskelemassa. Minä olen silloin 54v ja työuraa edessä vielä 10 vuotta.
Tärkein asia on ainakin hoidossa, eli sain äitini Lohjalle. Nelisen vuotta sitten Äiti kaatui kotipihallaan Kauhavalla ja lonkka murtui osittain osteoporoosinkin takia. Sellaista voimatonta oloa en halua enää tuntea. Olla 500km päässä, voimatta tehdä mitään. Terveyskekuksessa yritettiin ajaa äitiä kotiin toipumaan keppien kanssa ja äiti yritti viimeiseen asti saada henkilökunnan uskomaan, että se ei ole mahdollista. Hän asui yksin ikivanhassa omakotitalossa jossa oli puulämmitys ja juokseva KYLMÄ vesi. Ulkona oli puucee ja saunatilat joihin tuli myös juokseva kylmä vesi. Siinä ei pitkälle pötkittäisi vaikka kunnalla olisi ollut varaa lähettää kodinhoitaja käymään kerran päivässä.
Onneksi eräs ystävä pyysi äidin luokseen pariksi kuukaudeksi ja kunhan lupa autolla ajamiseen oli saatu, hän tuli Lohjalle loppusairaslomaksi katsomaan koiraansa, jonka olin hakenut meille kohta onnettomuuden jälkeen.

Jos äidille olisi sattunut jotain vakavampaa ja hän olisi joutunut vielä pidemmäksi, pahimmilaan määrittelemättömäksi ajaksi terveyskeskukseen niin Kauhavalle hän olisi jäänyt. Kauas lapsistaan, lapsenlapsistaan ja sukulaisistaan. Ja rakkaasta koirastaan...

Jos äiti joutuu jossain vaiheessa vanhustentaloon, olemme nyt ainakin lähellä ja voimme parhaamme mukaan osallistua hoitoon ja huolehtimiseen. Haluan uskoa myös, että voisin jopa korvata äidille jotenkin sitä apua, jota hän nyt minulle tarjoaa, hoitamalla hänet itse.
Käytännössä monelle huonokuntoisen vanhuksen omaiselle tämä vaihtoehto on mahdoton. Kotihoitoa tulisi kuitenkin tukea kaikin keinoin.
Niin kauan kun ihminen pystyy asumaan omillaan, sitä on tuettava. Monet tutkimukset osoittavat, että vanhusten vireys laskee traagisesti laitoshoitoon siirtymisen myötä. Taloudellisesti on aivan varmasti edullisempaa edesauttaa kotona asumista tarjoamalla tarpeen mukaan kodinhoitoapua tai kotisairaanhoitopalveluja kuin makuuttaa vanhuksia vaipoissa jossain pimeässä huoneessa.

Miten sitten saadaan mahdollisimman monet ikääntyvät jaksamaan kotona mahdollisimman pitkään. Työpaikan kahvipöytäkeskustelussa eläkeikää lähenevät työkaverit puhuivat suurten ikäluokkien oman vastuun puolesta. He tietävät, että laitokset ovat täynnä ja veronmaksajia, jotka maksavat heidän eläkkeensä ei ole paljon. Jokaisen tulisi pitää huolta itsestään parhaansa mukaan. Henkisesti ja fyysisesti. Terveysvalistusta olisi kohdistettava niille, jotka eivät vielä omaehtoisesti satsaa pitkään ikään ja hyvinvointiin. Työelämässäkään ei saisi rutistaa eläkkellejäävistä viimeisiäkin mehuja, vaikka korvaavia työntekijöitä onkin vaikea löytää.
Eläkkeen tulisi taata kaikille eläkkeensaajille hyvä elämä, niin että he jaksaisivat henkisesti ja fyysisesti terveinä.

Jokaisella meillä itse asiassa on vastuu itsestämme ja velvollisuus pitää huolta terveydestämme. Oman onnellisen vanhuusaikamme ja lastenlastemme takia.
Mieheni uhkasi olla äänestämättä vihreitä, koska kannatamme viinaveron korotusta. Tokaisin, että tupakkaverokin pitäisi nostaa pilviin, koska tupakoitsijat itse saavat mielestäni maksaa enemmän, koska he ovat suurella todennäköisyydellä iän lisääntyessä jatkuvasti koputtelemassa terveyskeskuksen ovella keuhkoahtaumatautinsa tai keuhkosyöpänsä kanssa. En minä halua, että minun veroni nousevat jos terveyskeskukset kamppailevat resurssiensa äärirajoilla, kun elintasosairauspotilaita pursuu ovista ja ikkunoista!
Tässä voisi miettiä epäterveelliselle ruuallekin haittaveroa...Toisaalta syöminen on tietyssä määrin pakollista ja elintärkeää. Makeiset, snacks-tuotteet ja virvoitusjuomat tosin ovat nautintoaineisiin verrastettavia ja jos jonkun talous kaatuu niiden hinnan nostoon, voi miettiä ostoslistansa uudelleen, koska kukaan ei näiden puuttessa kuole nälkään tai puutostauteihin.

Vastaavasti liikuntapuolelta voitaisiin tulla enemmän vastaan tarjoamalla jo lapsille edullisia liikuntaharrastuksia. Nimimerkillä kokemusta on! Jouduimme siskoni kanssa lopettamaan naisvoimistelun alkuunsa kun toimme kotiin sinänsä varmaan edulliset mutta perheemme budjetille liian suuret 50mk vuosimaksulaskut.

No, eiköhän siinä tullut asiaa yhdelle yölle...Pitäisi varmaan ryömiä pehkuihin. Kello herättää 5.30 koska pitää viedä hevoset tallista takaisin laitumelle. Oli niin reipas ratsastustunti ettei hikistä Alvaria voinut jättää ulos. Keittiön pöydällä lojuu kyllä pino kakkosten kurssiaineita...Niitä vältelläkseni tämänkin kirjoitin. En ole vielä päässyt aineidenlukemisessa oikein vauhtiin ja selkä/niskakin meinaa oikutella mokomasta istumisesta...Noh, ens viikoksi ne on luettava...

tiistai 9. syyskuuta 2008

Aamunavaus

Perjantaina 5.9 minulla oli aamunavausvuoro. Aamunavausvuoron osuminen kohdalle ei ole opettajan lukuvuoden kohokohtia, mutta onneksi se tosiaan on vain kerran lukuvuodessa.
Mutta kuten oppilaillenikin aina teroitan ennen suullista esitelmää: puheiden pitäminen tulee helpommaksi, mitä enemmän ja useammin harjoittelee.
Viime kerralla päätin kunnioittaa juuriani ja treenasin "äireen" kanssa pohjanmaan murretta. Omani kun on "haalistunut" matkan varrella...
Silloin pohdin murteella aikaisempia asuinpaikkojani ja Lohjaa.
Pohjanmaalta on aina lähdetty jonnekin leveämmän leivän perässä ja opiskelupaikkakunnaltani, Joensuusta, kaikilla tuntui olevan koko ajan palava kiire pois.
Lohjalla olen kohdannut toisenlaisen ilmiön! Lohjalaiset ovat kovin kotipaikkarakkaita ja monet työkavereistani koulumaailmassa ovat jopa hankkiutuneet omiin vanhoihin opinahjoihinsa töihin.

Tänä syksynä päätin tarttua roskaamiseen:

Kuluneen syksyn aikana olen töihin tullessani tarkkaillut koulun aluetta ja Pohjolanmäellä lojuvia roskia.
Oikeastaan olen aika tyytyväinen näkemääni. Matkalla mäkeä ylös kohti sisäänkäyntiä en tavallisena arkiaamuna useinkaan näe kuin kourallisen roskia. Osa on kuitenkin heitetty maahan omien opiskelijoidemme toimesta, vaikka onneksi suurin osa opiskelijoistamme onkin niin fiksua ja valistunutta väkeä, että ymmärtävät olla roskaamatta.
Se, millaisia roskia Pohjolanmäellä lojuu, kertoo jonkin verran niistä opiskelijoista joiden asenteessa on vielä korjaamista.

Tupakoitsijat ovat vahvasti edustettuina, koska ylivoimaisesti hallitsevin roska koulumme ympäristössä ovat tupakannatsat. Tästä voimme siis vetää johtopäätöksen, että tupakointi vaikuttaa haitallisesti näkökykyyn, koska kaikki tupakoitsijat eivät huomaa oppilaskunnan tarjoamaa natsoille tarkoitettua astiaa.
Savukkeiden loppuessa nuoren tupakoitsijan näkökyky vaikuttaa olevan jo niin sumentunut, että henkilö ei erota natsa-astian välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa roska-astiaa. Tästä syystä Pohjolanmäkeä seuraavaksi yleisimmin värittävä roska on tupakka-aski.

Joitakin take away-kahvikuppeja esiintyy toisinaan.
Kahvin virkistävän vaikutuksen kuvittelisi kuitenkin olevan niin suuri, ettei tyhjän kupin laittaminen roskikseen olisi suurikaan ponnistus.

Pysyäkseen toimintakuntoisena opiskelija vaatii roskien perusteella myös huomattavat määrät sokeria. Karamellit tai suklaa eivät kuitenkaan aina pysty opiskelijaa virkistämään, koska voimat eivät riitä edes tyhjän paperin kuljettamiseen sille oikeaan osoitteeseen, eli roskikseen.

Viime vuosina nuorten keskuudessa nesteenkulutus näyttää lisääntyneen valtavasti. Se määrä energiajuomia ja hedelmämehuja, jonka Te hyvät nuoret kiskotte sisuksiinne lukuvuoden aikana varmistaa sen, että hammaslääkäreillä riittää töitä tuleviksikin vuosiksi. Varteenotettava ammatinvalintavaihtoehto siis.
Mehujen litkimisestä aiheutuu myös muuta visuaalista haittaa kuin mustenevat hampaat. Säästökokoisen hedelmämehutölkin saattaminen roska-astiaan vaatisi nöyryyttävän taitteluoperaation, joka oletettavasti tuhoaisi nuoren ihmisen – tarkkailujeni perusteella useimmiten, nuoren miehen- katu-uskottavuuden.

Pantillisten pullojen ja tölkkien paiskaaminen roskikseen vaikuttaa puolestaan aika käsittämättömältä. Mutta nykyajan nuorilla vaikuttaakin olevan liikaa rahaa käytössään, jos sitä voidaan paiskoa roskikseen esim. koko lukuvuoden ajan n. kolme kertaa viikossa. Kukin laskekoon miten paljon rahaa vuodessa menee roskikseen.
Jos joku ei jaksa nähdä sitä vaivaa, että palauttaisi itse pullonsa ja tölkkinsä, ne voi onneksi jättää kahvilaan, josta raha päätyy hyvään tarkoitukseen.

Mutta täytyy teitä kyllä rehellisyyden nimissä kehuakin. Kalifornialainen vaihto-oppilaamme sanoi ensimmäisenä koulupäivänään ihmetelleensä miten siisti meidän koulumme on. Hänen omassa koulussaan kun roskat paiskotaan koulun käytäville ja käytettyjä purukumeja löytyy sekä käytäviltä, että pitkin pulpetteja.

Silti vähäiseltäkin tuntuva roskaaminen osoittaa kuitenkin välinpitämättömyyttä sekä luontoa, että muita ihmisiä kohtaan. Omaa asennettaan voi jokainen pohtia seuraavan kappaleen aikana. Hyvää päivänjatkoa.

Ja kappaleena oli CMX:n, Kotiteollisuuden ja 51 Koodia "Vapaus johtaa kansaa"
Mielestäni laulu sopi todella hyvin aiheeseeni. Välinpitämättömyys, piittaamattomuus, itsekkyys ovat kaikki asennevammoja, joita näyttää olevan vaikeaa kitkeä ihmisestä.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Sosiaalisena!

Miten voi sosiaalisuus väsyttää näin paljon!!??
Olen viettänyt koko viikonlopun ihmisten (siis muiden kuin oman perheen kanssa) ja luulen, että tämä väsymys johtuu siitä!
Pe kävin Nelly Abbenesin luennolla Violan tallilla ja uhkun taas ratsastusintoa! Innostusta lisää myös muilla talleilla vierailu ja tietysti samanhenkisten ihmisten kanssa keskustelu. Ihanaa asiaa kevyestä ratsastamisesta! Harmi kyllä, en päässyt katsomaan ratsastustunneille osallistuvien treenausta ja kuuntelemaan lisää hyviä käytännön ratsastusvinkkejä, koska koko loppuviikonloppu oli jo buukattu. Mutta suunnitelmissa on oma, samaan teoriaan pohjaava päivän kurssi muutaman viikon kuluttua!!Toivottavasti huonot kelit eivät vielä ala syyskuussa vaikka viime yönä oli hallaakin...Tai pikku pakkanen toki sallittakoon, kunhan ei sada!

La-aamuna siivoilin kämppää kuten aina viikonloppuisin ja paistelin kikhernepyöryköitä. Äiti oli pe-iltana jo tehnyt kaalisalaatin. Eväät otin mukaan Lohjanharjun vihreiden tutustumistilaisuuteen Partioniemeen. Oli todella antoisa reissu. Porukkamme on todella hieno ja ihastelin miten asiantuntevia ja osaavia ihmisiä meillä on ehdokkaana kuntavaaleissa!! Ja ennen kaikkea rentoa ja mukavaa porukkaa, joiden kanssa oli helppo löytää yhteinen sävel.
Kotiin ehdinkin hyvissä ajoin ulkoilemaan vielä lastenkin kanssa.
Mies oli työn touhussa koska olimme pyytäneet äitini myös la-vahdiksi. Nurmikko oli leikattu ja Miksu viimeisteli pensasaitaa. Voimiensa tunnossa hakkasi vielä halkojakin aina siihen asti kun erotti sormensa haapapölkystä.

Kyllähän meillä on taas puita! Moneksi vuodeksi jos talvet alkavat olla kovin leutoja. Vielä viimeisiä lautojakin poltellaan alkutalvena, mutta sitten on entisen omistajan pihaan 5v sitten jättämä lautarohjo käytetty hyväksi viimeistä lautaa myöten. Taloomme oli juuri vaihdettu pintalaudoitus (myynnin edistämiseksi) ja vanhat laudat- nauloineen- olivat läjässä rikkaruohojen keskellä. Nypimme irti jokaikisen naulan ja veimme ne isossa sangossa metallinkeräykseen niin, ettei tuhkan seasta tarvitse kaivella nauloja tai pahemmin pelätä, että eläimet sattuisivat satuttamaan itseään jos sattuisivat tuhkaläjään juoksemaan. Ei siis silloin kun se läjä on vielä uunissa...vaan kun se on kumottu jonnekin tontin nurkkaan...hih.

Sunnuntaina tyttöjen serkku ja kummityttömme täytti 4v ja ajelimme Pälkäneelle juhlille. Oli taas tosi kivaa ja lapset nauttivat saadessaan leikkiä taas 6 serkuksen porukalla (2lasta/perhe).
Sukulaisten tapaaminen on todella mukavaa, mutta jostain syystäolimme ihan poikki päästessämme kotiin. Minä nukahdin jo autoon ja Mika sohvalle päästyään.
Mutta ei siinä vielä kaikki! Ystäväni tuli yökylään. Tätä ystävää onkin mukava nähdä, koska hevoset yhdistävät!Äitiä vaivaavat tällaiset ystäväni, koska hän ei voi osallistua itse keskusteluun, koska jutut koskevat aina hevosia:)
Ilta kului kuulumisia vaihtaessa ja punaviiniä maistellessa. Parin lasin jälkeen olinkin ihan punakka koko emäntä ja peti kutsui. Tänään töihin vasta klo 11 eli ehdimme rupatella vielä aamullakin:)
Ja työpäivä ihmisten parissa päälle. Sosiaalisuus on vienyt voimani...Olen niin nääntynyt, että Kjell Westö ei etene...Toivottavasti lainan voi uusia, koska muuten ei ole toivoakaan saada kirjaa luettua ennen kuin menemme katsomaan näytelmää.

Ensi viikonloppu näyttää rauhallisemmalta, mutta yritämme viedä kotipaikkakunnalleen palaavan kullanarvoisen timpurimme läksiäisillalliselle ja yöelämään. Mies kun kertoi mökkinaapureidemme ehdottaneen moista tempausta, häkellyin vallan. Yöelämän vietto on niiiiin harvinaista minulle. Maalle muutettuamme olen kohdistanut kaiken energiani kotiini ja myöhemmin lapsiini, eli olen käynyt ihmisten ilmoilla tuopin ääressä äärimmäisen harvoin(illanistujaisia on toisinaan vietetty meillä tai jonkun kaverin luona, mutta nekin kerrat voi laskea yhden käden sormilla). Yksi syy on se, että meiltä on matkaa keskustaan ja taksilla kulkeminen tuntuu hankalalta ja ennen kaikkea kalliilta...Suurempi syy on se, että suurimman osan ajasta viimeisen viiden vuoden aikana olen ollut joko raskaana tai imettänyt. Ja kun elämä on täynnä kaikkea muuta, siiderin lipittäminen varsinkaan niin, että sitä varten lähtisin kaupungille, tuntuu kovin turhalta...
Mutta nyt pitänee mietti pe aamunavausta...Edellinen aamunavaukseni lukiolla oli hienosti keksitty (muidenkin kuin itseni mielestä:), että paineet ovat kovat, eikä minulla ole vielä mitään konkreettista edes paperilla...huoh.