Tapaamassa äänestäjiä!

Tänään olin klo 9-14 Lohjantähdessä ja torilla tapaamassa äänestäjiä.
Odotin torille pääsyä kovasti ja aika kuluikin kuin siivillä.
Enpä tiedä sainko kerättyä kovinkaan paljon ääniä, mutta mielenkiintoisia keskusteluja pääsin käymään mukavien ihmisten kanssa!
Keskustelin puun käytöstä energianlähteenä ja metsänhoidosta, koululaisten käytösongelmista ja luokkakoosta, raideliikenteen kehittämisestä ja julkisen liikenteen parantamisesta (Kuulin, että Muijalan parkki on tupaten täynnä, eli kaikki halukkaat eivät pääse edes busseilla pääkaupunkiseudulle!), Suomen maatalouden alasajosta ja tukirahoituksen omituisuuksista, vähäosaisista huolehtimisesta ja lopuksi vielä Kristillisten ja Vihreiden näkemyseroissa suvaisevuuden suhteen. Ja sainpas vielä eräältä nuorelta rouvalta puh.numeron, että pääsen hakemaan maa-artisokan taimia koska omamme eivät keväällä itäneet:) Antoisa päivä siis!

Porlan ja Haikarin alueesta selvitin sitten sellaista, että majoituspalveluille olisi Haikarin kartanon läheltä varattu kortteli. Käytännössä en osaa sanoa, millaista ja minkä kokoista majoitusliikettä siihen voisi toteuttaa. Mutta hotellia Lohja tarvitsee!!Joku tekstaripalstalla tyrmäsi em. kokoomuskirjoittajan hotelliehdotuksen siksi, että olemme niin lähellä Helsinkiä. Outoa...Porvoossa ja Hyvinkäällä on esimerkiksi ketjuhotellit ja hyvin menestyvät.
Kannan huolta myös siitä mihin karavaanarit ajetaan...
Sinänsä Lohjan ranta-alueiden kehittämishanke vaikuttaa upealta!

Jalkatyötä...

Jalkani huutavat apua! Olen viimeisen 2 päivän aikana kävellyt enemmän kuin viimeiseen kahteen vuoteen! Esikoista odottaessani kävelin vielä kahden koiran kanssa maha pystyssä pitkin metsiä umpihangessa. Nuorimmaisen syntymän jälkeen molempia ei ole saanut mukavasti samoihin rattaisiin ja kävelemiset ovat jääneet todella vähälle...

Olen siis jakanut vihreiden vaalimainoksia. Ensin omalle asuinalueelle ja sitten yhdistettynä mummola-vierailuun, Asemanpellon alueelle. Ja koska tapanani on tehdä mahdollisimman monta hyödyllistä asiaa yhtä aikaa kävelytin samalla myös kahta koiraa ja/tai lykkäsin kahta lasta kaksosrattaissa...Tänään 3vuotiaan auttamishalu mainosten jakamisessa ja postilaatikkojen tutkimisessa kesti ruhtinaalliset 2tuntia, jonka jälkeen Emma ja pikkuneiti Venla lähtivät mummun kanssa edeltäkäsin syömään.
Minä jatkoin sinnikkäästi kunnes viimeinenkin yhteisesite oli jaettu. Mutta mahdoin olla melkoinen näky...Kassi kainalossa ja isokokoinen koira kummassakin kädessä, naama punaisena ja hikisenä ja tuttipullo rintataskusta pilkistellen!

Mutta olipas voittajaolo!

Illalla rentouduimme äidin kanssa vihreiden naisten hyvinvointi-illassa kahvila Annassa, kun olin ensin siirtänyt lapsenvahtivastuun miehelle.
Ihanaa asiaa shiatsu-hieronnasta ja fytoterapiasta! Erityisesti yrttiterapia vaikuttaa kiinnostavalta. Mummu uhkasi kaivaa koko ruusujuuri-puskani kukkapenkistä ja uuttaa siitä alkoholiin itselleen stressinsietolääkettä!!!!
Mutta kyllähän luonnossa on kaikkea ihmeellistä ja tutkimatonta. Jossain sademetsissä ovat piilossa vastalääkkeet kaikkiin ihmiskunnan vitsauksiin. Kysymys on vain siitä ehditäänkö ne löytää ennen kuin sademetsät tuhotaan.

Shiatsu-hieronnasta tai muista sen tyyppisistä terapiamuodoista en ole koskaan pahemmin innostunut, mutta on niillä tehoa. Ihmisen kosketuksessa on voimaa ja me koskettelemme toisiamme ihan liian vähän!!! Vauvahierontaa mainostetaan, mutta kyllä me kaikki voisimme paremmin jos joku silittelisi päästä tai hieroisi korvasta!

Eräs toinenkin asia herätti mielenkiintoni. Esille nousi nimittäin Lohjan vanhojen rakennusten kohtalo. Lohjalla vain n.5vuotta asuneena valehtelisin jos väittäisin tuntevani tilannetta sen paremmin,mutta ilmeisesti linja on ollut hajottaa tai unohtaa kaikki vanha ja rakentaa uutta.

Itse olen ollut aina historian ja kaiken ajan patinoiman kannattaja. Halusinhan kodiksenikin talon, jolla oli jo historia. Pari vuotta sitten vietin erään oikein antoisan iltapäivän kylällä edelleen asuvan rouvan kanssa joka on syntynyt talossamme. Hän kertoi talon syntyhistoriaa, kylän historiasta ja näytti vanhoja valokuvia. Äitikin muistelee minun aina pienenä tyttönä kömpineen syliinsä ja pyytäneen: "Kerro äiti niistä vanhoista ajoista."Olihan yksi toiveammateistanikin aikoinaan arkeologi:)

En ole koskaan kokenut Lohjan keskustaa mitenkään kauniina kaupunkina. Keskuskatuja reunustavat liikerakennukset ovat rehellisesti sanottuna rumia! Eräässä vaalikoneessa esitettiin kysymys siitä pitäisikö keskustaan tehdä kävelykatu. Tarkoituksena on tietysti lisätä viihtyvyyttä...Mutta jotain silti puuttuu...Koska ydinkeskustan liikekiinteistöt ovat kolhoja, sille ei enäämitään voida. Mutta nyt kun on tapetilla ranta-alueen ja Porlan kehittäminen, niin olisiko tälle alueelle mahdollista luoda uudentyyppistä viihtyvyyttä esimerkiksi vanhoja rakennuksia hyödyntäen. Keskustaa voisi eräällä tapaa venyttää kohti rantaa, houkuttelemalla sekä paikallisia että vierailijoita tutustumaan Lohjaan kävellen. Ovatko esimerkiksi "rantabulevardia" ympäröivät rakennukset kaikki yksityisiä? Olisiko mahdollista kunnostaa historiallisia rakennuksia liikekäyttöön?

Eräs niistä harvoista vanhoista rakennuksista,joissa olen Lohjalla vieraillut on Villa Haikari. Ilmeisesti leirintäalue tulee katoamaan Haikarin alueelta omakotirakentamisen tieltä. Villa Haikari on ilmeisesti luvattu säilyttää yleisessä käytössä....mutta miten?

Esitän myös syvän pahoitteluni leirintäalueen katoamisen johdosta. Typerä veto omasta mielestäni!! Muistaakseni eräs kokoomuksen ehdokas peräänkuulutti Lohjalle hotellia eikä saanut vastakaikua. Olen hotellin kannalla, ja leirintäalueen, Ja sijoittaisinpa sinne vielä vuokramökkejä!
Aloinpa tässä miettiä, että missä Rantajamien ulkopaikkakuntalaiset vieraat majoittuvat?!
Nyt alkaa vereni kuumentua (johtuneeko maistamastani väinönputken siemenestä...liikaa virtaa...)niin paljon, ettäpitänee perehtyä asiaan tarkemmin ja palata asiaan!

Huaaah! Johan se uni maittaa! Huomenna leikkitreffit naapuriin!

Kävin eilen piipahtamassa torilla, mutta karkasin klo12.30 alkaneeseen elokuvanäytökseen. Ajatuksia herättävä dokumentti! Odotin kuitenkin ehkä enemmän ihan käytännön esimerkkejä siitä, mitkä asiat toimivat vuoden aikana eli mitkä ovat helppoja tapoja välttää muovia.
Ehkä kukaan ei voi antaa kaikkia vastauksia vaikka perehtyisikin asiaan vuoden päivät...
Yhdeksi puheenaiheeksi nousi joulu ja elokuvan yleisöstäkin esitettiin kysymys siitä mitä voimme tässä lasten muovilelutulvassa tehdä.
Minun on tietysti helppo sanoa koska 3- ja 1-vuotiaat eivät vielä paljon vaadi, mutta me aikuisethan ne tavarat ostamme!
Lelukokoelmasta näkyy, mitä leluja äiti suosii eli pehmolelut, puinen nukkekoti puisine kalusteineen ja AIDOT legot, jotka olemme hankkineet kirpparilta. Ja kirjat.
Kerran väänsimme Emman kanssa kaupassa kättä siitä,millaisen lelun hän saa kun olin sellaisen jostain syystä luvannut ostaa. Kuusi pientä ylipakattua muovikissaa päädyimme sitten ostamaan...Ne olivat tärkeitä melkein viikon. Enpä osta toista kertaa!
Parhaita leikkejä ovat ulkona kastematojen kerääminen, kivien asettelu vierekkäin, koiran taluttaminen ja ruuvien järjestely autotallissa.
Olen tosin välttänyt myös mainoksia lähettävien kanavien katsomista. Pysyttelemme Pikku Kakkoslinjalla!
Mutta nyt on hiivittävä pehkuihin. Huomenna on puolitoistavuotisneuvola. Menemme piiiitkästä aikaa mummolaan päiväksi Mäntynummelle. Käyn jakamassa Vihreiden mainoksia ja menemme jonnekin leikkikentälle tapaamaan muita lapsia.

John Websterin ajatukset toivat mieleen oman kirjoitukseni joka julkaistiin Länsi-Uusimaa lehdessä jokunen viikko takaperin. Juuri niitä pieniä muutoksia, joita jokaisen on helppo tehdä!!


Kuluttajat kantavat kotiinsa kaupasta paljon roskaa. He maksavat ostoksia tehdessään myös pakkausmateriaalista, ja jonkin ajan kuluttua he maksavat heittäessään pakkaukset sekajätteeseen. Jos kierrätys on jo hyvällä mallilla, kuten se monilla jo onkin, huomaa helposti, että suurin osa sekajätteeseen yhä päätyvästä materiaalista on pakkausjätettä.
Kuluttaja voi jo ostotilanteessa pyrkiä vähentämään omaa jätemääräänsä tekemällä pieniä valintoja.
Erityisesti lihaosastot pursuilevat pakkausmateriaalia samaan aikaan kun palvelutiskit ovat muuttuneet deli-myymälöiksi valmisruokineen. Kala on onneksi säilyttänyt asemansa tiskillä, vaikka vieressä pullistelee lohisuikaleita valmismarinadeissa. Leikkeleitäkin ja jonkin verran makkaraa on myös tarjolla, mutta lihaa tai jauhelihaa on nykyään vaikea ostaa ilman tuhtia muovipakkausta. Ostosparatiiseissa luodaan kuluttajalle virheellinen tunne vaihtoehtojen paljoudesta ja valinnanvapaudesta. Jos grillikaudella tarkastelee pakkauksia, ainoat vaihtoehdot ovat oikeastaan 4kpl, 10kpl tai koko sanko. Kaikki samassa marinadissa. Valmismarinadissa lilluvat elintarvikkeet epäilyttävät muutenkin. Mausteitahan käytettiin alun perin peittämään jo lievästi pilaantuneen lihan makua, aikoina ennen kylmäsäilytystä.
Lapsiperheen äitinä valitsen kauppani sen mukaan, mistä saa jauhelihaa irtomyynnistä ja lihallakin ”herkutellaan” vain silloin kun tiskiltä löytyy. Toivottavasti ne kaksi kauppaa, joista olen löytänyt tiskiltä jauhelihaa, eivät luovu käytännöistään ja muutkin elintarvikeliikkeet ottaisivat toimivan lihatiskin käyttöön.
Jokaisesta taloudesta löytyy myös varmasti juustohöylä, joten valmiiksi siivutetun juuston ostaminen lisää turhaan jätteen määrää. Feta-juustoakin löytyy kierrätykseen sopivissa purkeissa. Salaatinkastikkeissa voi tehdä myös valinnan muovisen tai lasisen pullon välillä. Jugurttia saa sekä litran, että puolen litran nestepakkauksissa ja viitseliäimmäthän voivat valmistaa itse omat viilinsä ja jugurttinsa.
Jäätelörasioita voi käyttää uudelleen pakastamiseen ja säilytysrasioina, mutta koska me suomalaiset olemme jäätelön suurkuluttajia, osan jäätelöstä voisi hankkia pahvipakkauksissa, jotka voi kierrättää.
Monen elintarvikkeen kohdalla joudun harmikseni kantamaan kotiin muovijätettä. Voileipälevitepakkaukset, öljypakkaukset ja ketsuppipurkit täyttävät roskista ja tuottavat päänvaivaa. Mutta ehkä vielä keksin niillekin vaihtoehdot.
Pesuaineosastolla hyllyt pursuilevat kirkkaanvärisiä purkkeja ja purnukoita. Helpoin keino vähentää pakkausjätettä on varmaankin vaihtaa nestesaippua palasaippuaan. Shampootakin saa erikoisliikkeistä palana ja kodin puhdistukseen on myös tarjolla vaihtoehtoja. Kosmetiikkaa löytyy myös esimerkiksi metallituubeissa tai lasipurkeissa, varsinkin jos on valmis siirtymään hieman laadukkaampiin tuotesarjoihin.
Kuluttajalla on valtaa vaikuttaa ja haastankin nyt jokaisen miettimään omia kulutustottumuksiaan ja tekemään seuraavalla kauppareissulla yhden pienen valinnan.

Katja Husso
Lohjanharjun vihreätwww.katjahusso.blogspot.com

Vihreitä ajatuksia!

Viikonloppusuunnitelmat menivät uusiksi! Aikomuksenani oli lähteä Hestbakin porukan kanssa Tammelaan omalla hevosellani, mutta kengitykset menivät pyllylleen. Noh, olen sen verran taipuvainen uskomaan kohtaloon, että heti aamulla oli tunne siitä, että meidän ei ole tarkoitus lähteä tälle reissulle.
Nyt siis pääsen katsomaan Lohjanharjun vihreiden tarjoaman elokuvanäytöksen "Katastrofin aineksia" ja kuulemaan ohjaajan itsensä kommentteja dokumentin teosta! Ei jotain pahaa, ettei jotain hyvääkin!
Odotan elokuvalta hyviä vinkkejä öljyn välttämiseen arkielämässä. Tulen luultavasti olemaan yllättynyt siitä, missä kaikessa onkaan öljyä.

Öljyperäistä jätettä olisivat pullollaan myös energiajätepussimme, jotka suunnitelmien mukaan kuljetettaisiin jätteenpolttolaitokseen. Ymmärrän, että jätteenpolttolaitoksen vastustajia löytyy paljon suunnitellun laitoksen läheisyydestä, mutta se ilmeisesti sulautuisi kuitenkin ympäristöönsä eli teollisuusalueelle varsin hyvin. Monet ovat huolissaan piipusta tupruavista päästöistä ja mahdollisista laskeumista. Niistä minäkin olen huolissani, mutta verrattuna teollisuuden muihin päästöihin otaksuisin ettei jätteenpolttolaitos ole itsessään mikään hirveä mörkö ja tuhonkylväjä.
Omat epäilykseni löytyvät toisaalta. Kannatan jätteiden lajittelua ja kierrätystä, johon meidän tulisi kanssaihmisiämme kannustaa ja ohjata. Ihmisluontoa jonkin verran tuntien voin väittää, että ajatus jätteenpolttolaitoksesta kaiken tuhovana ja sulattavana kitana antaa monelle tekosyyn olla kierrättämättä. :Palaahan se paperikin ja maitotölkit."
Teollisuuden ja talouden kannalta jätteenpolttolaitos voi aiheuttaa suurempiakin ongelmia kuin kuljetustarpeen. Jos rakennetaan satojen miljoonien laitos, se täytyy myös pitää käynnissä. Uudellemaalle on suunnitteilla muitakin jätteenpolttolaitoksia, eli kauhuvisiona voisi olla jopa pula jätteistä. Talouden kannalta ihmisen pitäisi siis tuottaa mahdollisimman paljon jätettä. Entäs jos tieteen kehityksen myötä pystyttäisiin jonain päivänä hyödyntämään ympäristöystävällisesti lähes kaikki ihmisen jätteet ja vähentämään sekajäte lähes olemattomiin (uskon tulevaisuuden teknologian pystyvän tähän!)Silloin meillä on käsissämme satojen miljoonien tappiollinen polttolaitos.
Tällaiset taloudelliset koplaukset synnyttävät ristiriitoja, joita pohtiessa miettii sitä, onko kukaan oikeasti istunut miettimään kaikkea mitä jätteenpolttolaitoksen perustamisesta seuraa! Enkä nyt puhu pelkästään ympäristövaikutuksista.

Olen samaa mieltä erään, muistaakseni Kokoomuksen edustajan lehtikirjoituksen kanssa siitä, että sekä jätteenpolttolaitos että lentokenttä ovat "jämähankkeita" joihin Lohja tarttuu epätoivon vimmalla saadakseen edes jotain. Kyllä meidän pitäisi sijaintimmekin puolesta jo pystyä houkuttelemaan hieman rakentavampiakin projekteja ja teollisuutta!
Lohjaa tulisi kehittää yrittäjämyönteisemmäksi, mutta pitää mielessä myös ympäristön etu.

Kaupungin tuloja voi kasvattaa myös houkuttelemalla tänne uusia asukkaita. Oma synnytyssairaala, laadukkaat terveyspalvelut, koulutus ja vilkkaat asuntomarkkinat ovat osatekijöitä. Lohjan sijainti on mitä parhain ja kunhan ajamme vielä läpi raideyhteyden pääkaupunkiin, kaupunkimme kasvulle ei ole rajoja.

Mutta nyt vetää takkupäätä tyynyä kohti...Luen edelleen Kjell Westötä:) Hitaus johtuu osittain siitä, ettei meillä ole Kjellin kanssa yhteistä säveltä. Olen päätynyt tulokseen, että hänen kirjoissaan kärsitään liikaa...
Myöhemmin lisää yhä vihertyvämpää asiaa!

Kauhajoki...

Olen ollut tänään järkyttynyt...Siitä etten ole ollut pahemmin järkyttynyt...
Jokela todisti jo suomalaisille, että kaikkea voi tapahtua Suomessakin. Tämän päivän tapahtumat tuntuvat niiiin turhilta! Tuntuisi, että tragedia tuntuisi jopa jotenkin läheisemmältä kuin Jokela vajaa vuosi sitten, koska itsekin olen kotoisin pikkukaupungista Pohjanmaalta, mutta tuntuu vain tyhjältä. Niin kuin olisin nähnyt tämän kaiken jo aikaisemmin.
Tunnen pelkoa siksi, että näinkin pienen kansan keskuudessa liikkuu niin paljon henkisesti epätasapainoisia (nuoria) ihmisiä. Miten joku voi ihannoida Jokelan tapahtumia niin paljon, että tekee sen uudelleen?!
Miksi??
Nyt on taas helppo etsiä syyllisiä...
Media tietenkin: Väkivaltaa ihannoidaan televisiosarjoissa, elokuvissa ja peleissä. Elääkö osa ihmisistä toisessa ulottuvuudessa, käsittämättä todellisen elämän realiteetteja. Kierouttaako media nykyajan nuoret? Toisaalta, itse pidän kovasti Quentin Tarantinon yltiöväkivaltaisista elokuvista. En pidä itseäni kuitenkaan väkivaltaisena ihmisenä. Miten yksilö oppii todellisuuden ja fantasian eron?
"Tavikset tahtoo" laulaa Happoradio. Onko julkisuushakuisuus mennyt jo niin yli, että oma hetkensä parrasvaloissa on saatava vaikka omalla ja muiden hengellä?

Väkivaltaan ja ääritapauksessa tappamiseen ryhtyviltä ihmisiltä puuttuu kyky empatiaan. He eivät osaa eläytyä toisen osaan ja käsittää kipua tai tuskaa, jota toiselle tuottavat.
Miten tällaisia ihmisiä kasvaa/kasvatetaan?
Voidaanko vanhempia syyttää? Helppo nyrpistellä ulkopuolisena, että kotoahan kaikki aina lähtee. Mutta entä jos on vanhempana tehnyt kaikkensa? Jokainen voi tehdä vain parhaansa.
Eivätkö vanhemmat vietä tarpeeksi aikaa vanhempiensa kanssa? Pitäisikö lapsen kasvaa kotona?
Eräs lapsuudenystäväni sanoi aikoinaan, ettei koskaan hanki lapsia, koska ei voi tietää millaisia heistä tulee. Pelottava ajatus...mutta sitä voi vain yrittää parhaansa...

Poliisia ja lainsäätäjiä on nyt helppo syyttää, koska he tekivät virhearvion. Joku uskoi hyvää tästä nuoresta miehestä. Millainen olisi maailma, jossa kaikista epäiltäisiin pahinta...?

Aseet ja aseenkantoluvat ovat kieltämättä outo juttu. Pahempi statusongelma kuin pelottavan näköisten koirien omistaminen vääristä syistä.
Aseita tarvitaan VAIN kahteen asiaan!! Metsästykseen ja urheiluun. Nämä kriteerit täyttävät henkilöt tulisi olla ainoita, joille sallittaisiin aseenkantolupa!
Metsästäjällä tulee olla aseen lisäksi metsästyskortti ja taitaa johonkin metsästysseuraan kuuluminenkin olla yksi kriteeri. Tarkat paperit siis, mitä vastaan aseen saisi laillisesti omistaa.
Ampumista harrastavan täytyy kuulua ampumaseuraan (opimme tämän Jokelan yhteydessä). Mutta ampumaradoilla on varmasti omia aseita, joita aloittelija voi käyttää. Kenelläkään ei pitäisi harrastuksen alkupäivinä olla tarvetta OMAAN aseeseen. Jos ammuntaa on harrastettu vuosia ja mahdollisesti jopa kisattukin, alkavat omat aseet olla tarpeen. Taas faktoja, jotka voidaan selkeästi paperilla todistaa aseenkantolupaa haettaessa.

Ei rikosrekisteri määritä sitä onko henkilöllä piileviä väkivaltaisia ajatuksia tai tappamisfantasioita. Eikä poliisiviranomainen ole mikään psykologi, joka voi hetken keskustelun jälkeen määritellä jonkun henkisen tasapainon.

Nuorten psykiatriaan varoja!!!!!
Jos joku pystyy ilmaisevaan avuntarpeensa, sitä on saatava, HETI!!! Kenenkään ei pidä joutua tappamaan joku toinen tai itsensä "päästäkseen" hoitoon. Kouluille psykologinpalvelut niin, että apu on lähellä jos oppilaalle tulee kysyttävää tai jos opetushenkilökunta tuntee huolta nuoresta.

Voi kun vastaavaa ei KOSKAAN enää tapahtuisi! Uskoni rapistui tänään kyllä hieman. Viattomuus on menetetty.

Päänvaivaa eläimistä...

Eilen illalla elin tuskaisia hetkiä, kun issikkavanhukseni (25v) alkoi osoittaa selkeitä ähkyn merkkejä. Tullessani kaupasta kotiin viideltä illalla, hepo oli vielä voimissaan ja juoksi nuoren kaverinsa kanssa kentällä. Tunnin kuluttua, juuri kun olin lähdössä hiekkaläjää levittämästä sisälle syömään, Ransu paneutui makuulle, mikä on sille aika outoa. Ruokapöydästä kuikuilin ulos ja pappa vain makoili. Niinpä syötyäni menin nykimään hepon ylös ja yritin juoksuttaa sitä hieman. Meno oli vaivalloista, mutta pappa tuntui piristyvän. Tarjosin pojille ruokaa,mutta kun Ransu ei syönyt vaan paneutui uudelleen makuulle, lähdimme tielle kävelemään. Tahti ei ollut reipas, sillä papan kengät oli juuri maanantaina otettu etujalostakin pois eläkepäivien kunniaksi ja jalat olivat syystäkin arat. Jonkun matkaa käveltyämme, hepo laski tielle sellaiset ripulikakat ettei tosikaan. Kotimatkalla olin ihan varma, että koko heppa lyyhistyy, niin voimaton se oli. Ja taas makuulle.
Ei kun soittamaan päivystävälle eläinlääkärille, joka lupasi lähteä meille päin klo21 jälkeen. Kyllähän odotus tuntui pitkältä.
Kaveri jäi henkiseksi tueksi (tai oikeastaan siksi, koska halusi tarkistaa miten simpsakka eläinlääkärityttö oli tulossa:))Nojailimme hiljaa karsinan oveen ja eläinlääkärin kanssa käymäni keskustelun perusteella odotin pahinta. Pientä piristystä tarjoili hassu hiiri joka kurkki meitä seinän raosta...
Ransu roikotti päätään, pyyhki turpaa lattiaan ja venytteli kaulaa välillä ylöspäin. Se ei yrittänyt piehtaroida, mutta potkiskeli mahaansa. Äkkiä kuulin jotain lupaavaa. Ransun maha murisi! Ähkyssä olevan hevosen maha ei pidä sille tavanomaista ääntä, joten arvasin suunnan olevan parempaan.
Samaa mieltä oli eläinlääkärikin. Karsinaan tehtyjen ruikkimusten perusteella jonkinasteinen tukos oli ollut, mutta tullut jo läpi! Sydän hakkasi vielä sitä tahtia, että kipuja oli/oli ollut joten Ransu sai kipulääkettä (jauheena, kun paksusta kaulasta ei löytynyt suonta millään!)
Saimme myös puoli litraa parafiiniöljyä, jota ruiskin menemään pari jumboruiskullista kipulääkkeen perään. Pappa joi reilusti ja jätin sen sisään lepäämään. Aamulla pappa oli vain näreissään koska silläoli nälkä.
Tänään päästin sen jo hiekkakentältä kuivaheinädieetiltä pienelle heinäpalaselle kaverinsa kanssa. Tukoskin aiheutui varmaan siitä kun hepat olivat kaksi päivää kuivalla heinällä kun teemme uutta tarhaa.

Jouduin perumaan jumppanikin eilen koska olen paininut hiekkakuorman kanssa ja kädet huutavat armoa.
Hassu ei osaa sykronoida kaivinkonetta ja hiekkakuormaa niin, että hiekan voisi levittääkin konevoimin...Kaivatin 80neliön alueelta 10cm multaa pois,levitin suodatinkankaan ja nyt tasoittelen siihen hiekkaa. Kenttä vaatii taas kahden päivän syömisten ja kakkimisten jälkeen siivousta, mutta nyt pollet pääsevät uudessa tarhassaan pihattoonsa ja aterioimaan kuivin jaloin hiekka-alustalle. Alvar huomasi myös, että hiekalla on hyvä nukkua.

Koska Ransu oli paremmassa kunnossa, uskalsimme tyttöjen kanssa lähteä tänään Espooseen kyläilemään. Koulukaverini Kauhavalta on päätynyt perheineen Matinkylään ja olisi kiva nähdä useamminkin, mutta kun tämä elämä on tällaista hektistä...
Emma ja Venla olivat innoissaan, koska kyläpaikassa on kissa. Ja todella kärsivällinen kissa, joka rohkeana tuli aina uudestaan esiin sängyn alta vaikka Venla on taipuvainen hännästä ja korvista vetelyyn sekä kissan rieputtamiseen tyylipuhtaassa niskalenkkiotteessa. Emma pyytelee jos jonkinmoista lemmikkiä ja osaakin huolehtia hyvin eläimistä, mutta tämä nuorempi...Venla kyllä ruuvaisi hengen pienemmästä ötökästä...Joten ehkä kani saa odottaa jonkin aikaa.
Venla halaili 7kk ikäistä "poikaystäväänsäkin" niin, että lopulta tuli itku.

Venla on kyllä aikamoinen kovapää. Huutaa punaisena "minä, minä, minä!"ja laittaa herkemmän siskonsa itkemään silloin kun tahtoo. On ne niin erilaisia :)

Nyt lähden moikkaamaan vielä hepoja ja tarkistamaan voinnit. Sitten odottaa vielä läjä sähköposti, koska minä en saa vanhalla rakkineella mitään yhteyksiä enkä saa luettua postiani säännöllisesti.
Korjaamisesta/muistinlisäämisestä ei sitten tullut mitään vaan mies haki koneen pois. Mikään ei ärsytä minua enemmän kuin se, että tunnen olevani pattitilanteessa jossa vanha kone olisi heitettävä surutta mäelle ja kulutusjuhlan kunniaksi ostettava uusi ja parempi. Ai että korpeaa!!
Soitan huomenna Espooseen. Täytyyhän maailmasta löytyä paikka, jossa kone saadaan kuntoon!!!!!AAAAARGH!

Minnekäs mummu pistetään...

Äitini täytti tänä kesänä 60 vuotta. Nainen parhaassa iässä:) Omaan aikatauluuni (kaksi pientä lasta) sopivasti äiti pääsi tänä syksynä myös eläkkeelle. Oletettavasti tuon ikäiselle terveelle ihmiselle ei kuitenkaan ole paljonkaan töitä tyrkyllä. Suurimman osan työurastaan äiti on toiminut maatalon emäntänä. Koulutukseltaan hän on teollisuusompelija, mutta oman alansa töitä ei ole tainnut tehdä koskaan. Lypsykarjan lopettamisen aikoihin hän työskenteli grillimyyjänä, jota työtä hoiteli melkein 10 vuotta. Äiti on kuitenkin hyvin tarkka laskemaan palkkansa ja pitää huolta muidenkin oikeuksista ja työpaikalla pääsi syntymään ylipääsemättömiä ristiriitoja.
Eli nyt lapseni saavat nauttia siitä luksuksesta, että mummu hoitaa heitä päivisin...ja iltaisin...ja viikonloppuisin...hih...Rankkaa hommaa kun sekä minun että mieheni työpäivät venyvät välillä piiiiitkiksi. Hyvin on mummu vielä jaksanut ja on vetänyt alusta asti rajan siihen, että mikään piika hän ei ole eikä siis tule koskaan meillä siivoamaan. Ruokapuolesta huolehtii kyllä mielellään koska oletettavasti muuten lapseni söisivät vain pastaa, riisiä ja KAUHISTUS pelkkää kasvisruokaa!

Sen viisaan ratkaisun äitini teki myös alusta alkaen, että hankki oman asunnon. Vaikka hän harmitteleekin nyt sitä, että hänellä täytyy olla auto vain sen takia, että pääsee aamuisin tänne ja illalla pois. En tiedä kuinka kauan kestäisimme toisiamme...

Mummu on jo tehnyt Emman (3v) kanssa hoitosopimuksen. "Kun mummu hoitaa sinua nyt, huolehdithan sinä mummusta, kun mummu on vanha."
Kun Emma on yläkoulussa, mummu täyttää 70v mutta jos mummeli sinnittelee 80-vuotiaaksi Emma on jo aikuinen ja ikänsä perusteella opiskelemassa. Minä olen silloin 54v ja työuraa edessä vielä 10 vuotta.
Tärkein asia on ainakin hoidossa, eli sain äitini Lohjalle. Nelisen vuotta sitten Äiti kaatui kotipihallaan Kauhavalla ja lonkka murtui osittain osteoporoosinkin takia. Sellaista voimatonta oloa en halua enää tuntea. Olla 500km päässä, voimatta tehdä mitään. Terveyskekuksessa yritettiin ajaa äitiä kotiin toipumaan keppien kanssa ja äiti yritti viimeiseen asti saada henkilökunnan uskomaan, että se ei ole mahdollista. Hän asui yksin ikivanhassa omakotitalossa jossa oli puulämmitys ja juokseva KYLMÄ vesi. Ulkona oli puucee ja saunatilat joihin tuli myös juokseva kylmä vesi. Siinä ei pitkälle pötkittäisi vaikka kunnalla olisi ollut varaa lähettää kodinhoitaja käymään kerran päivässä.
Onneksi eräs ystävä pyysi äidin luokseen pariksi kuukaudeksi ja kunhan lupa autolla ajamiseen oli saatu, hän tuli Lohjalle loppusairaslomaksi katsomaan koiraansa, jonka olin hakenut meille kohta onnettomuuden jälkeen.

Jos äidille olisi sattunut jotain vakavampaa ja hän olisi joutunut vielä pidemmäksi, pahimmilaan määrittelemättömäksi ajaksi terveyskeskukseen niin Kauhavalle hän olisi jäänyt. Kauas lapsistaan, lapsenlapsistaan ja sukulaisistaan. Ja rakkaasta koirastaan...

Jos äiti joutuu jossain vaiheessa vanhustentaloon, olemme nyt ainakin lähellä ja voimme parhaamme mukaan osallistua hoitoon ja huolehtimiseen. Haluan uskoa myös, että voisin jopa korvata äidille jotenkin sitä apua, jota hän nyt minulle tarjoaa, hoitamalla hänet itse.
Käytännössä monelle huonokuntoisen vanhuksen omaiselle tämä vaihtoehto on mahdoton. Kotihoitoa tulisi kuitenkin tukea kaikin keinoin.
Niin kauan kun ihminen pystyy asumaan omillaan, sitä on tuettava. Monet tutkimukset osoittavat, että vanhusten vireys laskee traagisesti laitoshoitoon siirtymisen myötä. Taloudellisesti on aivan varmasti edullisempaa edesauttaa kotona asumista tarjoamalla tarpeen mukaan kodinhoitoapua tai kotisairaanhoitopalveluja kuin makuuttaa vanhuksia vaipoissa jossain pimeässä huoneessa.

Miten sitten saadaan mahdollisimman monet ikääntyvät jaksamaan kotona mahdollisimman pitkään. Työpaikan kahvipöytäkeskustelussa eläkeikää lähenevät työkaverit puhuivat suurten ikäluokkien oman vastuun puolesta. He tietävät, että laitokset ovat täynnä ja veronmaksajia, jotka maksavat heidän eläkkeensä ei ole paljon. Jokaisen tulisi pitää huolta itsestään parhaansa mukaan. Henkisesti ja fyysisesti. Terveysvalistusta olisi kohdistettava niille, jotka eivät vielä omaehtoisesti satsaa pitkään ikään ja hyvinvointiin. Työelämässäkään ei saisi rutistaa eläkkellejäävistä viimeisiäkin mehuja, vaikka korvaavia työntekijöitä onkin vaikea löytää.
Eläkkeen tulisi taata kaikille eläkkeensaajille hyvä elämä, niin että he jaksaisivat henkisesti ja fyysisesti terveinä.

Jokaisella meillä itse asiassa on vastuu itsestämme ja velvollisuus pitää huolta terveydestämme. Oman onnellisen vanhuusaikamme ja lastenlastemme takia.
Mieheni uhkasi olla äänestämättä vihreitä, koska kannatamme viinaveron korotusta. Tokaisin, että tupakkaverokin pitäisi nostaa pilviin, koska tupakoitsijat itse saavat mielestäni maksaa enemmän, koska he ovat suurella todennäköisyydellä iän lisääntyessä jatkuvasti koputtelemassa terveyskeskuksen ovella keuhkoahtaumatautinsa tai keuhkosyöpänsä kanssa. En minä halua, että minun veroni nousevat jos terveyskeskukset kamppailevat resurssiensa äärirajoilla, kun elintasosairauspotilaita pursuu ovista ja ikkunoista!
Tässä voisi miettiä epäterveelliselle ruuallekin haittaveroa...Toisaalta syöminen on tietyssä määrin pakollista ja elintärkeää. Makeiset, snacks-tuotteet ja virvoitusjuomat tosin ovat nautintoaineisiin verrastettavia ja jos jonkun talous kaatuu niiden hinnan nostoon, voi miettiä ostoslistansa uudelleen, koska kukaan ei näiden puuttessa kuole nälkään tai puutostauteihin.

Vastaavasti liikuntapuolelta voitaisiin tulla enemmän vastaan tarjoamalla jo lapsille edullisia liikuntaharrastuksia. Nimimerkillä kokemusta on! Jouduimme siskoni kanssa lopettamaan naisvoimistelun alkuunsa kun toimme kotiin sinänsä varmaan edulliset mutta perheemme budjetille liian suuret 50mk vuosimaksulaskut.

No, eiköhän siinä tullut asiaa yhdelle yölle...Pitäisi varmaan ryömiä pehkuihin. Kello herättää 5.30 koska pitää viedä hevoset tallista takaisin laitumelle. Oli niin reipas ratsastustunti ettei hikistä Alvaria voinut jättää ulos. Keittiön pöydällä lojuu kyllä pino kakkosten kurssiaineita...Niitä vältelläkseni tämänkin kirjoitin. En ole vielä päässyt aineidenlukemisessa oikein vauhtiin ja selkä/niskakin meinaa oikutella mokomasta istumisesta...Noh, ens viikoksi ne on luettava...

Aamunavaus

Perjantaina 5.9 minulla oli aamunavausvuoro. Aamunavausvuoron osuminen kohdalle ei ole opettajan lukuvuoden kohokohtia, mutta onneksi se tosiaan on vain kerran lukuvuodessa.
Mutta kuten oppilaillenikin aina teroitan ennen suullista esitelmää: puheiden pitäminen tulee helpommaksi, mitä enemmän ja useammin harjoittelee.
Viime kerralla päätin kunnioittaa juuriani ja treenasin "äireen" kanssa pohjanmaan murretta. Omani kun on "haalistunut" matkan varrella...
Silloin pohdin murteella aikaisempia asuinpaikkojani ja Lohjaa.
Pohjanmaalta on aina lähdetty jonnekin leveämmän leivän perässä ja opiskelupaikkakunnaltani, Joensuusta, kaikilla tuntui olevan koko ajan palava kiire pois.
Lohjalla olen kohdannut toisenlaisen ilmiön! Lohjalaiset ovat kovin kotipaikkarakkaita ja monet työkavereistani koulumaailmassa ovat jopa hankkiutuneet omiin vanhoihin opinahjoihinsa töihin.

Tänä syksynä päätin tarttua roskaamiseen:

Kuluneen syksyn aikana olen töihin tullessani tarkkaillut koulun aluetta ja Pohjolanmäellä lojuvia roskia.
Oikeastaan olen aika tyytyväinen näkemääni. Matkalla mäkeä ylös kohti sisäänkäyntiä en tavallisena arkiaamuna useinkaan näe kuin kourallisen roskia. Osa on kuitenkin heitetty maahan omien opiskelijoidemme toimesta, vaikka onneksi suurin osa opiskelijoistamme onkin niin fiksua ja valistunutta väkeä, että ymmärtävät olla roskaamatta.
Se, millaisia roskia Pohjolanmäellä lojuu, kertoo jonkin verran niistä opiskelijoista joiden asenteessa on vielä korjaamista.

Tupakoitsijat ovat vahvasti edustettuina, koska ylivoimaisesti hallitsevin roska koulumme ympäristössä ovat tupakannatsat. Tästä voimme siis vetää johtopäätöksen, että tupakointi vaikuttaa haitallisesti näkökykyyn, koska kaikki tupakoitsijat eivät huomaa oppilaskunnan tarjoamaa natsoille tarkoitettua astiaa.
Savukkeiden loppuessa nuoren tupakoitsijan näkökyky vaikuttaa olevan jo niin sumentunut, että henkilö ei erota natsa-astian välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa roska-astiaa. Tästä syystä Pohjolanmäkeä seuraavaksi yleisimmin värittävä roska on tupakka-aski.

Joitakin take away-kahvikuppeja esiintyy toisinaan.
Kahvin virkistävän vaikutuksen kuvittelisi kuitenkin olevan niin suuri, ettei tyhjän kupin laittaminen roskikseen olisi suurikaan ponnistus.

Pysyäkseen toimintakuntoisena opiskelija vaatii roskien perusteella myös huomattavat määrät sokeria. Karamellit tai suklaa eivät kuitenkaan aina pysty opiskelijaa virkistämään, koska voimat eivät riitä edes tyhjän paperin kuljettamiseen sille oikeaan osoitteeseen, eli roskikseen.

Viime vuosina nuorten keskuudessa nesteenkulutus näyttää lisääntyneen valtavasti. Se määrä energiajuomia ja hedelmämehuja, jonka Te hyvät nuoret kiskotte sisuksiinne lukuvuoden aikana varmistaa sen, että hammaslääkäreillä riittää töitä tuleviksikin vuosiksi. Varteenotettava ammatinvalintavaihtoehto siis.
Mehujen litkimisestä aiheutuu myös muuta visuaalista haittaa kuin mustenevat hampaat. Säästökokoisen hedelmämehutölkin saattaminen roska-astiaan vaatisi nöyryyttävän taitteluoperaation, joka oletettavasti tuhoaisi nuoren ihmisen – tarkkailujeni perusteella useimmiten, nuoren miehen- katu-uskottavuuden.

Pantillisten pullojen ja tölkkien paiskaaminen roskikseen vaikuttaa puolestaan aika käsittämättömältä. Mutta nykyajan nuorilla vaikuttaakin olevan liikaa rahaa käytössään, jos sitä voidaan paiskoa roskikseen esim. koko lukuvuoden ajan n. kolme kertaa viikossa. Kukin laskekoon miten paljon rahaa vuodessa menee roskikseen.
Jos joku ei jaksa nähdä sitä vaivaa, että palauttaisi itse pullonsa ja tölkkinsä, ne voi onneksi jättää kahvilaan, josta raha päätyy hyvään tarkoitukseen.

Mutta täytyy teitä kyllä rehellisyyden nimissä kehuakin. Kalifornialainen vaihto-oppilaamme sanoi ensimmäisenä koulupäivänään ihmetelleensä miten siisti meidän koulumme on. Hänen omassa koulussaan kun roskat paiskotaan koulun käytäville ja käytettyjä purukumeja löytyy sekä käytäviltä, että pitkin pulpetteja.

Silti vähäiseltäkin tuntuva roskaaminen osoittaa kuitenkin välinpitämättömyyttä sekä luontoa, että muita ihmisiä kohtaan. Omaa asennettaan voi jokainen pohtia seuraavan kappaleen aikana. Hyvää päivänjatkoa.

Ja kappaleena oli CMX:n, Kotiteollisuuden ja 51 Koodia "Vapaus johtaa kansaa"
Mielestäni laulu sopi todella hyvin aiheeseeni. Välinpitämättömyys, piittaamattomuus, itsekkyys ovat kaikki asennevammoja, joita näyttää olevan vaikeaa kitkeä ihmisestä.

Sosiaalisena!

Miten voi sosiaalisuus väsyttää näin paljon!!??
Olen viettänyt koko viikonlopun ihmisten (siis muiden kuin oman perheen kanssa) ja luulen, että tämä väsymys johtuu siitä!
Pe kävin Nelly Abbenesin luennolla Violan tallilla ja uhkun taas ratsastusintoa! Innostusta lisää myös muilla talleilla vierailu ja tietysti samanhenkisten ihmisten kanssa keskustelu. Ihanaa asiaa kevyestä ratsastamisesta! Harmi kyllä, en päässyt katsomaan ratsastustunneille osallistuvien treenausta ja kuuntelemaan lisää hyviä käytännön ratsastusvinkkejä, koska koko loppuviikonloppu oli jo buukattu. Mutta suunnitelmissa on oma, samaan teoriaan pohjaava päivän kurssi muutaman viikon kuluttua!!Toivottavasti huonot kelit eivät vielä ala syyskuussa vaikka viime yönä oli hallaakin...Tai pikku pakkanen toki sallittakoon, kunhan ei sada!

La-aamuna siivoilin kämppää kuten aina viikonloppuisin ja paistelin kikhernepyöryköitä. Äiti oli pe-iltana jo tehnyt kaalisalaatin. Eväät otin mukaan Lohjanharjun vihreiden tutustumistilaisuuteen Partioniemeen. Oli todella antoisa reissu. Porukkamme on todella hieno ja ihastelin miten asiantuntevia ja osaavia ihmisiä meillä on ehdokkaana kuntavaaleissa!! Ja ennen kaikkea rentoa ja mukavaa porukkaa, joiden kanssa oli helppo löytää yhteinen sävel.
Kotiin ehdinkin hyvissä ajoin ulkoilemaan vielä lastenkin kanssa.
Mies oli työn touhussa koska olimme pyytäneet äitini myös la-vahdiksi. Nurmikko oli leikattu ja Miksu viimeisteli pensasaitaa. Voimiensa tunnossa hakkasi vielä halkojakin aina siihen asti kun erotti sormensa haapapölkystä.

Kyllähän meillä on taas puita! Moneksi vuodeksi jos talvet alkavat olla kovin leutoja. Vielä viimeisiä lautojakin poltellaan alkutalvena, mutta sitten on entisen omistajan pihaan 5v sitten jättämä lautarohjo käytetty hyväksi viimeistä lautaa myöten. Taloomme oli juuri vaihdettu pintalaudoitus (myynnin edistämiseksi) ja vanhat laudat- nauloineen- olivat läjässä rikkaruohojen keskellä. Nypimme irti jokaikisen naulan ja veimme ne isossa sangossa metallinkeräykseen niin, ettei tuhkan seasta tarvitse kaivella nauloja tai pahemmin pelätä, että eläimet sattuisivat satuttamaan itseään jos sattuisivat tuhkaläjään juoksemaan. Ei siis silloin kun se läjä on vielä uunissa...vaan kun se on kumottu jonnekin tontin nurkkaan...hih.

Sunnuntaina tyttöjen serkku ja kummityttömme täytti 4v ja ajelimme Pälkäneelle juhlille. Oli taas tosi kivaa ja lapset nauttivat saadessaan leikkiä taas 6 serkuksen porukalla (2lasta/perhe).
Sukulaisten tapaaminen on todella mukavaa, mutta jostain syystäolimme ihan poikki päästessämme kotiin. Minä nukahdin jo autoon ja Mika sohvalle päästyään.
Mutta ei siinä vielä kaikki! Ystäväni tuli yökylään. Tätä ystävää onkin mukava nähdä, koska hevoset yhdistävät!Äitiä vaivaavat tällaiset ystäväni, koska hän ei voi osallistua itse keskusteluun, koska jutut koskevat aina hevosia:)
Ilta kului kuulumisia vaihtaessa ja punaviiniä maistellessa. Parin lasin jälkeen olinkin ihan punakka koko emäntä ja peti kutsui. Tänään töihin vasta klo 11 eli ehdimme rupatella vielä aamullakin:)
Ja työpäivä ihmisten parissa päälle. Sosiaalisuus on vienyt voimani...Olen niin nääntynyt, että Kjell Westö ei etene...Toivottavasti lainan voi uusia, koska muuten ei ole toivoakaan saada kirjaa luettua ennen kuin menemme katsomaan näytelmää.

Ensi viikonloppu näyttää rauhallisemmalta, mutta yritämme viedä kotipaikkakunnalleen palaavan kullanarvoisen timpurimme läksiäisillalliselle ja yöelämään. Mies kun kertoi mökkinaapureidemme ehdottaneen moista tempausta, häkellyin vallan. Yöelämän vietto on niiiiin harvinaista minulle. Maalle muutettuamme olen kohdistanut kaiken energiani kotiini ja myöhemmin lapsiini, eli olen käynyt ihmisten ilmoilla tuopin ääressä äärimmäisen harvoin(illanistujaisia on toisinaan vietetty meillä tai jonkun kaverin luona, mutta nekin kerrat voi laskea yhden käden sormilla). Yksi syy on se, että meiltä on matkaa keskustaan ja taksilla kulkeminen tuntuu hankalalta ja ennen kaikkea kalliilta...Suurempi syy on se, että suurimman osan ajasta viimeisen viiden vuoden aikana olen ollut joko raskaana tai imettänyt. Ja kun elämä on täynnä kaikkea muuta, siiderin lipittäminen varsinkaan niin, että sitä varten lähtisin kaupungille, tuntuu kovin turhalta...
Mutta nyt pitänee mietti pe aamunavausta...Edellinen aamunavaukseni lukiolla oli hienosti keksitty (muidenkin kuin itseni mielestä:), että paineet ovat kovat, eikä minulla ole vielä mitään konkreettista edes paperilla...huoh.

Viikon liikuntasuoritus!

Keskiviikkoisin hoidan viikottaisen ruumiinpalvontasessioni paikallisen uimahallin tiloissa "bodypumpaten".
Elämäntilanteista johtuen ja ajanpuuttenkin vuoksi maksullisen reippailun harjoittaminen on ollut usein tauollakin, mutta seuraukset huomaan kyllä...
Opettajille ominaiset niskasäryt eivät ole minulle tuntemattomia ja yläkroppaa ei tule liikuteltua jos joku ei kerran viikossa käskytä nostelemaan puntteja.
Silloin kun en ehdi liikuntakeskuksiin, joudun käyttelemään lapiota. Heti kun niskassa ja selässä tuntuu jännitystä, ei kun lapio käteen ja miettimään minne seuraavaksi kaivaisin montun:)

Viime syksynä selkä pysyi kunnossa, kun möyrin rapaisessa kuopassa halaillen melkein itseni kokoista haavan juurta, joka oli ajattelemattomuuksissaan mennyt levittäytymään juuri tulevan perennapenkkini ja omenapuuni paikalle. Äiti kävi välillä kuopan reunalla ihmettelemässä taisteluani jossa apunani olivat vain lapio, saha ja pieni retkikirves sekä tietysti runsaasti pohjalaista sisua!
Emmakin kävi välillä katsomassa äitiään surullisin silmin ja pyysi minua ties monennenko kerran lopettamaan...

Perennapenkki ei kuulu tämän syksyn suunnitelmiin, mutta odotan kädet kutisten, koska saan pihaan läjän tolppia joista syntyisi lapsille keinu (niin tukeva, että äitikin pääsee keinumaan! Ystävien pihoissa ja leikkikentilläkin on ajattelemattoman hatarat keinut;) sekä ratsastuskentän laitaan valotolppa, niin että saamme veivata kenttätreeniä, kun maastossa alkaa olla pimeä heti töiden jälkeen.
Haaveissa olisi saada myös pyykinkuivaus- sekä maton tamppaustelineelle tehty kivetys rajattua pergola-tyyppisellä rakennelmalla ja kesäisin siis köynnöskasveilla. Nyt kaikki ohikulkijat näkevät minkä värisiä pikkareita se Husson rouva ripustaa:)

Jos tänä vuonna tulee oikein talvikin, eivätkä puutarhatyöt työllistä vuodenvaihteeseen asti kuten viime syksynä, vetäydyn kynttilänvaloon suunnittelemaan uutta kuistia, parveketta, eteistä, uutta kodinhoitohuonetta ja uusiutuvia pesutiloja!! Remontti tulee vaikuttamaan pitkälle sisätiloihin, koska yläkertaan hölmösti sijoitettu vanha lämminvesivaraaja uudistetaan ja siirretään kodinhoitotiloihin. Vesiputkien sumplimisessa meneekin sitten taas yksi ihmisikä...Onneksi tilasin miehelle Tee itse-lehden vuosi takaperin. Hih!
Ja kaikki tämä vain siksi, että haluan SIIVOUSKOMERON! Ja tuleehan samalla eristettyä ulko-ovet, koska vanhat irvistelevät jos mihinkin suuntaan. Kun putkia kaivellaan esiin, katsotaan myös varmaan mitä portaidenalus on syönyt. Siellä on sellainenkin hukkapesäkomero ja umpiportaiden rakosista tuulee niin, että sukat pyörivät jaloissa!
Suunnittelu on mukavaa! Lueskin kilokaupalla IIIIIHANIA sisustuslehtiä ja kerään ideoita.

Toisaalta, en olisi suurin surminkaan lähtenyt mukaan talonRAKENNUS-projektiin. Hatunnosto kaikille, jotka ovat tämän tien valinneet! Mieheni piti tyytymän vanhan remontointiin, vaikka jupiseekin vielä lottoa täytellessään rakentavansa päävoiton saatuaan oman UUDEN talon naapuritontille.Minä pidän vanhasta ja yhdyn Jaakko Parantaisen sanoihin "talo tykkää kun siinä asutaan".

Kirjastoautolla!

Tänään elin oikein mallipäivän ruuhkavuosia elävän ihmisen elämästä.
Varsinainen työpäivä koululla jäi lyhyimmäksi tähän mennessä, koska olin luvannut päästää mummun asioille puolilta päivin. Kollegakin jo kysäisi, että meinaanko jo lähteä:) Yleensä pyrin tekemään ainakin tuntivalmistelut aina koululla ja mahdollisuuksien mukaan myös kokeiden ym.korjaamiset. Työtilojen puute vain verottaa koululla käytettävää tehokasta työaikaa. Onneksi lähden äitiysloman jälkeen matkaan minimikursseilla, koska enempää materiaalia ei minimaaliseen kaappiini mahtuisikaan! Päätin sitten "työpäiväni" juuri äsken kun sain uusintakokeet korjattua.

Kotona odotti lasten nukutus, joka menee päivä päivältä hullummaksi. Uni ei tahdo tulla millään silmään vaikka lounasta syödessä silmät miten lupsuisivat. Venla riekkuu vähäunisempana sängyssään ja pitää Emmaa hereillä.
Annoin neitien jollotella ja lueskin rauhassa Westötä (kirjan nimi olikin "Där vi en gång gått")Vaikuttaa varsin mukaansatempaavalta kirjalta. Olen aikaisemmin lukenut "Drakarna över Helsingfors" ja kyllähän ruotsiksi lukiessa tahti on hitaampi...Mutta lukemalla sitä kehittyy. Harvemmin tulee luettua suomenkielistä kirjallisuutta ja olinkin varsin tyytyväinen kevääseeni äidinkielenopettajan sijaisena, koska luin nipun hyvää suomalaista kirjallisuutta.
Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä" vei sydämeni ihan kokonaan ja "viihdytin" automatkoilla miestäni lukemalla hulvattomia otteita.
Waltarin "Komisario Palmun erehdys" oli ihan mainio dekkari.
Kreetta Onkelin "Ilonen talo" oli hurjan vaikuttava.
Paasilinnan "Jäniksen vuosi" antoi odottaa muiltakin kirjoilta jotain mutta nykyinen Paasilinna ei aukea minulle.
Kiannon "Punainen viiva" oli hankalaa ajankuvausta, mutta todella realistista.
Ilkka Remeksen "6.12" oli minulle pettymys.
Voiton vei nuorisokirjailija Louis Sachar teoksellaan "Paahde", jonka ahmin lähes yhdeltä istumalta ja katsoin elokuvan parin viikon sisään varmaan VIISI kertaa!

Kun molemmat neidit vihdoin tuhisivat, kiiruhdin hoitelemaan hyvän perheenäidin toimia, eli valmistelemaan illalliseksi laitettavaa kaalilaatikkoa ja leipomaan tonnikalapiirakkaa.(Voi kun ehtisinkin laittaa ruokaa ja vaikka kokeilla uusia reseptejä useammin...)
Nokosten jälkeen tytöt ulkoilemaan ja juuri kun saimme nostettua päivällisperunat maasta, ohi suhahti KIRJASTOAUTO!
Edellisviikolla unohdin tyystin koko auton joten nappasin muksut kainaloon ja onneksi meiltä on pysähdyspaikalle vain parikymmentä metriä. Emma oli hurjan riemuissaan ja kyseli "Onkohan naapurin Anni jo siellä"

Vuoden verran olemme varmaan pyrkineet käymään kirjastoautolla säännöllisesti. Muistan omasta lapsuudesta sen, miten tärkeä kirjastoauto oli. Silloin kotoa oli pysähdyspaikalle parisen kilometriä, mutta autolle oli päästävä, kesät talvet. Kun kaupunginkirjastoon oli yli 10km ja pahin ahmimisikä päällä, kirjastoauto oli maaseudulla pelastus.
Nykyäänhän voin kipausta kaupunginkirjastoon töistä lähtiessäni ilman turhaa ajelua ja lastenkin kanssa olemme siellä vierailleet. Mutta ei ole kirjastoauton voittanutta!! Lastenkirja, -elokuva ja-musiikkivalikoimat ovat todella kattavat ja löydän minäkin uusimpia kirjoja tai jos etsin tiettyä kirjaa, voin sen tilata mukaan autoon.

Naapurin lapset todellakin olivat myös kirjastoautolla ja tulivat leikkimään hiekkalaatikollemme. Vaikka asummekin aivan tien varressa, olemme rakentaneet (rakennamme edelleen...) tiiviin aidan lapsia ja eläimiä varten. Lapsilla on tilaa vipeltää ja voin turvallisin mielin kuoputtaa puutarhassa ja kurkata aina välillä missä pienet päät heiluvat. Seuraavat vieraat saapuivatkin kun olin lähdössä lasten kanssa syömään ja ilta kului oikein rattoisasti rupatellen:)

Politiikastakin ehdittiin puhua ja pohdimme verotusta ja kunnallisen terveydenhoidon riittävyyttä sitten kun oma äitini tarvitsee mahdollisesti laitoshoitoa.
Suomikin näyttää menevän siihen suuntaan, että ne joilla on varaa maksaa, saavat laatua.
Kyllä meillä veronmaksajilla pitää olla oikeus vaatia laadukasta hoitoa. Ja laadukasta opetusta ja päivähoitoa ym.!
Mutta näistä lisää...Menen katsomaan kenen sänkyyn Emma kapusi käytyään ylhäällä vessassa:)

Hirvikärpäset!

Otin tänään ensikosketukseni inhoihin hirvikärpäsiin!
Kävin ratsastuslenkillä läheisellä mökkitiellä ja max 20min pyrähdyksen jälkeen noukin kolme hirvikärpästä hevosesta ja n.puoli tuntia myöhemmin löysin selästäni kipittämästä yhden onnettoman, joka pyöri kai hädissään huomattuaan olevansa väärässä eliössä ja epähuomiossa pudottaneensa jo siipensä. Ihmettelin itseäni kun ei edes puistattanut ötökän löytäessäni. Kai sitä siis uskaltaa lähteä toistekin syksyiseen metsään.
Lauantain ratsastuslenkillä ei hirvikärpäsistä ollut riesaa koska lenkille lähtiessämme alkoi sataa. Silleen sopivasti ja ehdinkin kotiin juuri kun alkoi pudottaa kunnolla. Ihottumaloimen kiskominen sateesta nihkeän hevosen päälle on vain inhaa puuhaa.

Nuori (6v) ruunani Alvar frá Lasola on parhaillaan tiukassa koulutuksessa ja lahjoja taitaa olla ihan kisoihin asti. Minäkin olen itse vasta koulutusvaiheessa joten välillä tuntuu, että pilaan oman hevoseni jollain kumman tavalla...Pitänee vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ratsastaa, ratsastaa ja vielä kerran ratsastaa! Ja tunteja otan tietenkin säännöllisesti.

Vaikka olen ollutkin hevosten kanssa tekemisissä jo ala-asteikäisestä asti, olen vasta viimeisten n.4vuoden aikana oppinut ratsastamaan. Olen huomannut kantapään kautta, että hevosen selässä matkustaminen on eri asia kuin ratsastaminen ja ratsastaessa myös ratsastaja joutuu tekemään hikipäässä töitä. Kiitokset ihanille ratsastuksenopettajilleni, että olen päässyt näin vähässä ajassa näinkin pitkälle! Ja uutta haluan oppia koko ajan lisää!

Vanhin tyttäreni on myös lupaava hevostyttö:)
Tänään kun tulin maastosta, pihalla odotti jo valmiiksi kypärä päässä innokas ratsastaja vuoroaan. Jonkin verran Emma on ratsastellut ja nyt neiti alkaa esittää toivomuksia kovemmasta vauhdista. Ihmettelin kentällä miksi Alvar pyrkii kiristämään tahtia ja huomasin pikkuratsastajan tomerasti maiskuttelevan. "Minä haluan mennä laukkaa minun omalla hevosellani", totesi pikkuneiti tomerasti. Ehkä ensi kerralla jos isi ehtisi vähän edes juoksemaan vierellä:)
Nuorimmainen ei taas suostu selkään millään. Ja mitäpä sitä pakottamaan, kun toinen kiljuu kuin syötävä. Venla taas on tytöistä rohkeampi uimari. Täysin peloton puljaaja. En tiedä traumatisoituiko Emma vauvauinnissa vai onko hänellä jokin luontainen pelko vettä kohtaan, koska jouduimme jättämään vauvauinnin kesken...

Hauskaa miten lapset ovat niin erilaisia. Mietin jo vuosia eteenpäin:millaisia tytöistä tulee, mistä asioista he pitävät, mitä he haluavat harrastaa, mistä aineista he pitävät koulussa ym.

Noh, nyt Emma-neiti kömpi taas alakertaan vasta vajaa 2h nukuttuaan...Neiti ilmeiseti arastelee pimeää kunkesäyöt vaihtuvat syksyn pimeään. Pitänee viritellä jouluvalot jo ikkunaan niin saa tyttöjen huoneeseen hieman lisää valoa. Toivottavasti sitten uni maistuu omassa sängyssä aamuun asti.
On se kai mentävä itsekin sänkyyn.
Laitoin Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen syrjään (vaikuttaa hieman tekopirteältä...)ja tartuin Kjell Westön "Där vi en gång gick"-kirjaan koska haluan lukea sen ennen lokakuun teatterivierailua.

Tuotepakkaukset!

Äiti oli eilen ostanut lähikaupasta purkin majoneesia kaalisalaattia varten ja huomasi vasta purkkia avatessaan, että tämähän on MUOVIA. Kauan aikaa purkkia tuijoteltuaan hän totesi ettei purkkia voi nyt kierrättää...
Hetken vielä pohdittuaan, hän alkoi keksiä erilaisia uudelleenkäyttötapoja muoviselle ja metallikorkkiselle majoneesipurkille...

Olen pohtinut tuotepakkauksia paljon ja pyrin valitsemaan ruokatavarat ym. mahdollisimman vähään muoviin pakattuna. Muovi onkin roskista kiusallisin, koska melkein kaiken muun voi kierrättää. Tuntuu turhalta kantaa kotiin roskiksen täytettä mutta ylimääräistä pakkausmateriaalia näyttää nykyään olevan todella vaikea välttää.
Majoneesit ja salaatinkastikkeet ostan aina lasipulloissa. Sinappituubit ja tomattipyree ym. vastaavat voi myös korkkia lukuunottamatta kierrättää...Lapsiperheessä ketsuppia kuitenkin kuluu ja päätinkin seuraavaksi testata pikkukuluttajilla perinteisen Heintzin, jos sitäkään enää löytyy lasipullossa.

Turhin mahdollinen pakkausjäte löytyy sitten lihaosastolta! Äidin astuttua apukokin kenkiin olen itsekin taas taipunut syömään jauheliharuokia (tosin tökin lihamurusia lautasen reunalle ja livautan koirille, kuten tein jo lapsenakin:) Vain harvasta kaupasta löytyy tiskiltä irtojauhelihaa!! Käsittämätöntä!!Perheen lihansyöjille pitää myös etsiä jostain tiskiltä makuun sopiva leikkele, koska kinkkupaketti näyttää olevan alituiseen jääkaapissa ja jälleen kerran - muovipakkauksessa!
Vielä mahdottomampaa on löytää luomulihaa!?! Tai ehkä en ole vain etsinyt tarpeeksi innokkaasti.
Tähänkö on Suomi menossa?!
Muovirasioissa killuu kanaa ja lihaa epäilyttävissä marinadiliemissä, jotka maistuvat kaikki tasan samanlaatuisilta. YÖK!
Kiire sen kai tekee...Lasten mukanaan tuoman kiireen myötä olen liian taipuvainen tarttumaan myös mieheni minulle opiskeluaikoinaan esittelemään Italianpata-ainekseen. Hyh, miten paljon suolaa!!

Äidin lapsuudenystävä kävi kesällä vierailulla Pohjanmaalta. Ja koska tämä ystävätär on jo vuosia ollut vegaani pitääkseen (hyvin tuloksin!) MS-tautinsa kurissa, jouduin piiiitkästä aikaa ajattelemaan pelkästään kasvisruokaa. Innostuin ihan täysin ja loihdin usean ruokalajin päivällisen josta sekä vieras että paatunut lihansyöjä-äitini olivat todella mielissään.
Huomasin taas pitkästä aikaa, että koko perheen voi ruokkia monipuolisesti ja joka päivä myös kasvisravinnolla!

Mutta, nyt pitänee ottaa hieman lepoa ja valmistautua rankkaan perjantaihin. Enpä taida paljon jaksaa lueskella Nousiaisen Vadelmavenepakolaista vaikka se vaikuttaakin oikein hauskalta kirjalta.

Jostain se on aloitettava...

Huh...Kuinkahan kauan olen miettinyt blogin aloittamista,mutta teknisesti jälkeenjääneenä ihmisenä projekti on siirtynyt ja siirtynyt...
Tällä viikolla olen laittanut hihat heilumaan muutenkin kuin Vihreiden vaalikampanjan aloitustempauksessa Lohjalla, jossa siivosimme niin pitkän pätkän kaunista harjuamme kuin säkkimme antoivat myöden:)
Iltaisin kun olen ehtinyt istuutumaan tietokoneen ääreen aika on mennyt taistellessa vanhentuneen koneen ja takkuilevan yhteyden vuoksi. Muristen olen sulkenut koneen ja käpertynyt peittojen alle ah, niin luotettavan ja vanhanaikaisen kirjallisuuden pariin. Tänä aamuna kaappasin "pömpelin" kainalooni ja vein huoltoon. Olo oli kuin naisella autokaupassa potenssiin kaksi. Jos autokaupassa etsin tietynväristä autoa, niin nyt pyysin myyjäpoikaa "siivoamaan" koneen minulle. Oli kyllä harvinaisen hölmö olo, mutta asiakaspalvelun ammattilainen oli miellyttävän kohtelias ja pääsimme nopeasti samalle aaltopituudelle.

Kai sitä on vain uskottava, että jos haluaa pysyä ajassa mukana ja oppia kaikki uudet hienoudet, niin itse on vain tartuttava härkää sarvista.
Pieni konservatiivi itsessäni yrittää uskotella, että tietotekniikka kuuluu kategoriaan "miesten työt".
Tämäniltainen keskustelu rakkaan mieheni kanssa valaisi jälleen kerran molempien ajatusmaailmaa. Aloin vähitellen tajuta, että mieheksi syntyminen ei ensinkään tarkoita sitä, että henkilö on putkahtanut maailmaan mukanaan sisäsyntyinen taipumus tiettyihin asioihin.
Olisin minäkin tuohtunut, jos joku ihmettelisi miten ihmeessä en osaa kutoa villasukkia kun kerran olen nainen!
Huom!Sekin taito olisi opeteltava lähivuosina, koska äitini tekemät sukat eivät valitettavasti kestä ainiaan. Ei, vaikka niitä olisi kapiokirstullinen!

Suuret ovat nyt minun suunnitelmani blogini suhteen ja tulossa olisi asiaa Vihreästä vaalikampanjastani, mutta tietysti myös elämästä täällä maalla rakkaan mieheni, lasten ja hevosten (+koira ja leopardigekko) kanssa.
Jos tuleva syksy on yhtä leuto kuin edellinen, puutarhatyöt jatkuvat vielä pitkään. Sormeni kihelmöivät perustamaan vielä uusia perennapenkkejä ja ennen kaikkea istuttamaan puita!
Kasvimaan antimet alkavat olla parhaimmillaan (niistä ja hyvästä luomuruuasta myöhemmin:)
Ja talven tullen siirrytään myös sisätiloihin pitämään aivoriihtä ensi kesän remontista. 1919-1921 rakennetussa IHANASSA talossamme kun riittää ikuisuusprojekstia.
Projekstia riittää myös nuoressa issikassani jonka koulutus on hyvässä vauhdissa ja kilpaura häämöttää:)

Perintöseinäkello lyö jo puoltayötä (se on aina vähintään 5min edellä)ja vaikka tässä viihtyisi vaikka koko yön Liza Marklundin Livstid on loppumetreillä!!Ja, ai niin- kannattaisi taas hieman nukkua. Huomenna on varhainen herätys töihin